• Juupajoki •
• Kuhmalahti •
• Orivesi •
• Pälkäne •
Mitä tarkoitetaan maksukemuksen yhteydessä kirjanpito-otteella?

Yhteisörahoitusavustuksen maksamiseksi rekisteröityjen yhdistysten ja vastaavien on vietävä hankkeen kulut kirjanpitoonsa ja liitettävä hakemukseen kirjanpito-ote hankkeen osalta. Myös tulot, esimerkiksi kun omarahoitusosuus katetaan osallistumismaksuilla, on vietävä yhdistyksen kirjanpitoon. Tilinpäätöstä tai koko yhdistyksen kirjanpitoa ei tarvita.

Vapaamuotoinen hankkeen kulujen yhteenveto koskee vain rekisteröimättömiä toimikuntia.


---------------------

Yhteisörahoituksella toteutettavan hankkeen koko

Yhteisörahoitus on tarkoitettu pienimuotoiseen kehittämistoimintaan. Mikäli hanke on kustannuksiltaan sellainen, että sille voi hakea Leader-rahoitusta, kannattaa olla suoraan yhteydessä Pirkan Helmeen, PoKoon tai Kantriin ja kysyä sieltä hakuohjeita. Sääntöjen mukaan yhteisörahoitusta ei myönnetä päällekäiseen toimintaan esim. EU-osarahoitteisten hanketoiminnan kanssa.

---------------------

Mistä hakulomake löytyy?

Yhteisörahoituksen hakemiseksi ei ole erillistä hakemuslomaketta. Rahoituksen hakemiseksi tulee laatia hankesuunnitelma hakuohjeiden mukaisesti. Lisäksi tarvitaan ote hakijayhdistyksen hallituksen pöytäkirjasta, josta tulee ilmetä hakuohjeissa mainitut seikat.

---------------------

Neuvonnan luottamuksellisuus

Yhteisörahoitukseen liittyvä neuvonta on luottamuksellista. Hankeideoista tulee olla yhteydessä koordinaattoriin joko sähköpostilla tai puhelimitse, näin mahdollista hankesuunnitelmaa laadittaessa ei tule tehtyä turhaa työtä.

------------------

 
Pomoottori ry.
Ajankohtaista
Yhteisörahoituksen säännöt ja hakuohjeet
Hankkeen toteutus
Yhteisörahoitusavustuksen maksaminen
Avustusten saajat

Usein kysyttyä

Yhteystiedot




Aineisto: Pomoottori ry; Web-toteutus: Jussi Kirjasniemi